maanantai 27. kesäkuuta 2011

Foo Fightersien keikka kalasatamassa


Foo fightersien keikka kalasatamassa oli juurikin niin hyvä kuin odotin. Saavuttiin paikanpäälle siinä kuuden pintaan ja siirryttiin anniskelualueen puolelle. Sieltä seurasimme michael monroen vikat biisit sekä Biffy Clyron kokonaisuudessaan joka veti myös hyvän keikan. Biffyä olikin jo huomattavan paljon ihmisiä katsomassa.
Foo fighters veti reilun parin tunnin setin johon mahtui vajaa 30 kappaletta. Itseäni vähän jäi harmittamaan se että lavan eteen oli muodostettu jonkinnäköinen vippi-tila jonne ei normaalilla seisomalipulla päässyt. Ihmettelimme kaverin kanssa että mistä sinne pääsee. Huomasimme että lavan sivussa on portti josta järjestyksenvalvoja päästää ihmisiä kys. alueelle ilmeisesti jotain erikoislippua vastaan. Tämä jäi vähän harmittamaan koska keikkaa olisi ollut kiva katsoa lavan edestä eikä sivulta. Keikkaa ei voinut katso edestä normi lipulla koska tämän spesiaalin alueen takapäässä oli miksaus-pömpeli jonka takaata ei näe mitään ellei mene 300metrin päähän lavasta.

Näimme kuitenkin keikan lavan sivusta ystäviemme kanssa hyvin. Viimeisen biisin aikana tämä "vippi" alue vapautui ja sinne sai mennä kaikki kuuntelemaan viimeisen Everlong kappaleen. Muuten asia on omasta puolesta ihan ok, mutta jäi vain harmittamaan että en tiennyt tällaisten lippujen olemassaolosta ja huomasin että kyseisellä alueella oli paljon ekstratilaa jonne olisi mahtunut ihmisiä. Varmaan bändillekkin olisi mukavempaa soittaa keikkaa siten että edessä on mahdollisimman paljon ihmisiä eikä siten että suurin osa ihmisistä on pitkällä. Pidemmälle on vaikeampi bändin saada kontaktia. Sivuillakin kontakti oli vähän kadoksissa koska ihmiset selkeesti hyppivät ja heiluttivat keskemmällä.

Kaiken puolin keikasta jäi erittäin hyvä maku ja olen varmasti seuraavallakin foo fightersin keikalla. Sää oli erittäin loistava kys. tapahtumaa varten, vettä ei tullut niinkuin bon jovin keikalla. Myös dave grohl näytti pitävän keikasta.

Tässä vielä settilista:

BRIDGE BURNING
ROPE
PRETENDER
MY HERO
LEARN TO FLY
WHITE LIMO
ARLANDRIA
BREAKOUT
COLD DAY
LONG ROAD
STACKED ACTORS
WALK
MONKEYWRENCH
LET IT DIE
GENERATOR
WHEELS
TIMES LIKE THESE
YOUNG MAN BLUES
THIS IS A CALL
ALL MY LIFE
SKIN+BONES
BEST OF YOU
TIE YR MOTHER
EVERLONG

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Kitaran opiskelu netistä

Internet antaa nykyään erittäin hyvät lähtökohdat sen opettelemiselle internetin avulla. Internet on pullollaan eri kitaraopetusvideoita sekä materiaalia. Periaatteessa pystyt löytämään kaiken tarvittavan netistä. Eri asia on se opitko parhaiten siten että joku opettaa henkilökohtaisesti sinulle soittamista vai osaatko omatoimisesti opetella informaatiotulvan kautta.

Oli miten oli niin itse olen opetellut kitaran soittamisen täysin itsenäisesti internetin avulla. Olin kitaratunneilla kaksi kertaa ja huomasin että maksan turhasta, eli huomasin että samat asiat mitä kaveri minulle selittää ovat muutamassa minuutissa minun ullottuvilla internetistä ja vieläpä parempien opettajien välityksellä.
Jotkin opetus-sivustot ovat kuitenkin maksullisia, ilmaisia on myös olemassa hyvästä ja huonosta päästä. Itse suosittelen todella, todella lämpimästi justinguitar.com osoitetta kaikille aloitteleville ja oppineillekin kitaristeille. Tämä brittityyppi on nauhottanut aivan järkyttävän määrän kitaraopetusvideoita teoriaan, skaaloihin, sointuihin ja biiseihinkin liittyen. Materiaali löytyy pilvinpimein hänen kotisivuiltaan, ILMAISEKSI. Kaiken tämän kruunaa vielä se että kys. henkilö opettaa kitaransoittoa englannissa kitara-akatemiassa ja hän osaa opettaa aivan JÄRKYTTÄVÄN HYVIN.

justinguitar.comista löytyy opetusvideoita joka lähtöön ja joka tasolla ihan perusteista asti. Justin on vielä kategorisoinut kaikki videot ja opetusmateriaalin järkevästi että sitä voi jatkaa eteenpäin luonnollisesti samalla kehittyen ja oppien tärkeimmät asiat. Esim. eka opetetaan kuinka viritetään kitara, sen jälkeen käydään läpi kielet, perussoinnut jne.jne. eli jos vedät kaikki opetusvideot/aiheet läpi alusta loppuun niin osaat varmasti soittaa kitaraa tosi hyvin :)

Muita hyviä sivustoja / video-opetus sivustoja ovat next level guitar.com sekä tabeja ja muuta kitara-aiheista juttua liittyen ultimate-guitar.com

Justin opettaa myös tunnetuimpia biisejä. Videot löytää hänen sivuilta/youtube kanavalta ja kaikkiin biiseihin hän on myös itse raapustanu tabit jotka löytyvät hänen sivuiltaan. Suosittelen!

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Moshpit ja Wall Of Death

Moni on kysynyt minulta mikä on Moshpit ja mikä on Wall of Death ja mikä on niiden ero?

Moshpit:

Moshpit on usein rock/hevi -keikoilla yleisöön muodostuva "tyhjä" rinki. Rinki muodostuu automaattisesti innostuneimpien fanien toimesta. Rinki näyttää "tyhjältä" koska se usein muodostuu lavan läheisyyteen ja jos keikka on muuten pakattu täyteen näyttää tämä rinki hyvin tyhjältä.

Ideana Moshpitissä no se että sinne voi mennä hyppimään ja tönimään toisia joka nostattaa puolestaan fiiliksen ja tunnelman kattoon etenkin parhaimpien ja "moshattavimpien" biisien kohdalla. Jotkut kritisoivat moshpittejä vaarallisiksi ja keikan pilaaviksi, mutta todellisuudessa ainakin itse nähen sen hyvänä asiana sillä riehakkaimmilla faneilla on tällöin oma paikka jossa voi hyppiä ja myös samalla hyväksyä mahdolliset mustelmat joita matkalla sattuu. Parempi näin kun että moshaus tehtäisiin ahtaan faniyleisön välissä. Usein moshpitit ovat muutenkin "hyvähenkisiä" eli jos joku kaatuu niin muut nostavat hänet heti ylös jotta loukkaantumisilta vältyttäisiin. Jotkut moshpitit ovat tosin enemmän väkivaltaisempia johtuen usein yhden tai useamman idiootin asenteesta moshausta kohtaa. Eli jotkut saattavat rupea oikeasti lyömään ja tönimään ja heittelemään liian kovaa ihmisiä jolloin sattuu haavereita. Näitä moshpittejä kannattaa varoa, varsinkin jos olet pienempi tai ensikertalainen. Tällaisia mohspittejä voi etsiä hardcore ja tosi uber metalli-skenestä. Mm. slipknotin keikalla ruisrockissa oleva iso moshpitti oli tosi positiivinen kokemus, siellä pääsi nuoremmatkin moshaamaan ja vähän antamaan toisilla tönimisen merkeissä vauhtia mutta heti jos joku kaatui hänet nostettiin ylös.

Wall of Death:

Wall of deatheja tehdään usein HEVIkeikoilla. Tällöin usein itse bändi jakaa yleisön kahteen "seinään" ja jossain välissä esim. merkistä tai siitä kun bändi aloittaa soittamaan, juoksee nämä kaksi seinää toisiaan kohti ja alkaa moshaamaan. Näissä voi sattua enemmän haavereita kuin moshpiteissä sillä takaata tuleva massa on erittäin suuri varsikin isoilla keikoilla ja sitä ei pysty kukaan estämään ja näin ollen pienemmän tai huono-onniset saattavat jäädä pahaankin pristukseen.

Suosittelen tutustumaan aiheeseen youtubessa hakusanoilla "bisset moshpit" ja "biggest Wall of death" :D

<iframe width="560" height="349" src="http://www.youtube.com/embed/bPgnoyTRT-o" frameborder="0" allowfullscreen></iframe>

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Festarikesä 2011

Tänä kesänä Suomessa festarikesän viimeistään korkkaa viikonloppuna järjestettävä Provinssirock. Suurimpia festivaaleja myös tänä vuonna Suomessa ovat Provinssirock, Ruisrock ja Ilosaarirock. Pääsääntöisesti kaikilla festareilla pyörii enemmän tai vähemmän sama Suomalaisten artistien repertuaari (Apulanta, cheeck, petri nygård, pmmp jne..), eli niiden perässä ei kannata varmaan omaa festivaalia valkata.
Tänä vuonna ulkomaalaisten artistien määrä ja laatu ei ole kauhean huikea. Mm. Sonispheren pääesiintyjä on Slipknot joka nähtiin toissavuonna Ruisrockissa. Provinssissa on taas pääartistina System Of a Down jonka keulahahmo Serj Tankin nähtiin taas jokin vuosi sitten provinssissa (viime ja sitä edellisenä?). Eli Tänä vuonna ainakin omasta mielestä festareilla on hyvin paljon samoja artisteja kuin aikaisempina vuosina.

Sonisphereenkään ei tullut the big fouria eli megadethiä, metallicaa, anthraxia ja slayeria jotka ovat kiertäneet sonispheren muita keikkapaikkoja ahkerasti ympäri kevään ja kesän. Ruisrockissakin on vähän köyhää mm. The Sounds esiintyy siellä varmaan kymmenettä kertaa??

Itse päätin jättää menemättä tämän vuoden festivaaleille koska siellä ei minun mielestä yksinkertaisesti ole mitänä nähtävää, ei ainakaan paljoa. Eniten olisi ehkä kiinnostanut nähdä The Wolfmother provinssirockissa joka perui keikkansa samaisella festivaalilla viimevuonna, tosin heidänkin kokoonpano on muuttunut täysin laulajaa lukuunottamatta eikä heidän uusin levy ollut kummoinen. System Of a Down vetäisi myös minua provinssin puoleen.

Jos siis tänä vuonna haluaa nähdä oikeasti isoja ja huippusuosittuja artisteja niin kannattaa suuntaa nenä tanskan roskildeen tai euroopan suurimmalle viikon kestävälle festarille zhigettiin. Itse päätin käydä kattomassa Bon Jovin ja Foo Fightersin ja thats it.

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Bon Jovi Hartwallareenalla 17.06.2011

Bon Jovi on yksi maailman menestyneimmistä bändeistä. Bändin tunnetuimpia hittehä ovat mm. living on a prayer, live my life ja wanted dead or alive. Yhtye on myynyt yli 100 miljoonaa albumia uransa aikana joka on huikea saavutus ja nostaa yhtyeen viiden myydyimmän artistin joukkoon. Bon Jovi keikkailee Helsingin hartwall areenalla ensi perjantaina, eli 17.07.2011. Edellisestä Suomen keikasta ei ole kuin muutama vuosi jolloin se oli loppuunmyyty. Tällä hetkellä keikalle saa vielä lippuja katsomoon. Kenttäpaikat ovat täynnä (pois lukien kalliimpi diamond ring, jossa olijat saattavat päästä yhtyeen keikkavideoon. Liput sinne maksavat huomattavasti enemmän kuin normaalit kenttäliput jotka ovat vähän kauempana lavasta)

Bon Jovi tulee todennäköisesti soittamaan pitkän setin ja jättämään hyvän mielen kuulijoihin. Bändillä on suuri repertuaari biisejä eri ajanjaksoilta ja he eivät varmasti jätä tunnetuimpia klassikoita soittamatta. Uudemmat Bon Jovin levyt eivät ole menestyneet yhtä hyvin kuin heidän klassikkolevyt 90 luvulta. Toki muutamia hittejä näistä uusistakin levyistä on noussut. Huomista jännittäen saa nähdä millaisen keikan he vetää, itse en ole Bon Jovia ikinä nähnyt ja nyt unelmani, tai semi-unelmani, täytyy kun pääsen kuulemaan kaikki ala-asteen disco-klassikot livenä.

Jos jotain kiinnostaa niin minulla on yksi ylimääräinen lippu vielä jäljellä kys. keikalle. Kommentoi vaikka tätä postausta jos olet kiinnostunut ostamaan lipun. Voin toimittaa sen paikan päälle pääportin läheisyyteen. Alkuperäinen hinta kyseiselle kenttälipulle oli 69e, mutta voin myydä sen 40-50euron hintaan.

torstai 16. kesäkuuta 2011

Gibson Les Paul - Fireburst

Gibson Les Paul studio on Gibsonin halvimmasta päästä oleva metalliin ja rockiin parhaiten sopiva kitara. Hintaa sillä on noin 1000 euroa riippuen mallista, väristä ja mistä sen ostaa. Omsasta Les Paul studiostani lähtee suhteellisen mörä ääni, kiitos siitä kuuluu mahongille jota on käytetty pääosin lankussa. Itse kaula taitaa olla ruusupuuta.

Kun ostat Gibsonin Les Paul studion uutena kaupasta, se kannattaa kiikuttaa saman tien huoltoon lähimpään hyvään musiikkiliikeeseen. Usein näissä "käsintehdyissä" ja puoliksi sarjatuotantona tehdyissä halvemmissa gibsoneissa säädöt saattavat olla tosi kököt. Niissä on ns. tehdassäädöt joka usein tarkoittaa sitä että intonaatio ei ole täydellinen ja kielet saattavat olla turhankin liian korkealla joka hankaloittaa soittamista.
Ulkonäöllisesti Les Paulin studio on hieno, varsinkin "Sunburst" eli "Fireburst" malli joka itselläni on. Näitä les pauleja löytyy myös valkoisina, mustina ja erivärisinä "bursteina". Slashillä on mm. savuisen näköinen "Smokeburst" tai jotain sinnepäin. Hyvin moni maailmankuulu kitaristi käyttää gibsonin les pauleja, mm. em. Slash sekä Jimmy Page, Zack Wylde Black label Societystä jne.. Se kuuluu myös heidän musiikissa. Kitaran ulkonäöllä on myös vaikutusta imagokysymykseen mikä on kitaristien ja bändien kannalta suhteellisen olennaista, eihän uskottavalla hevibändin liidikitaristilla voi olla mitään nynnyn näköstä stratocasteria (vaikkakin poikkeuksia on). Les Paul on kuitenkin suhteellisen massiivinen ja ulospäin näkyvä.
Itse ajattelin vaihtaa kitarani jossain välissä telecasteriin tai stratocasteriin koska olen kiinnostunut soittamaan Jimi Hendrixiä, claptonia jne. joiden biiseihin tumma ja möreä-ääninen les paul ei ehkä parhaiten sovi. Jos joku on kiinnostunut vaihtamaan oman saman hintaluokan (1000e) straton tai telen gibsoniin niin ota ihmeessä yhteyttä.

Itse antaisin kouluarvosanan Gibsonin Les Paul Studiolle 7½/10. Se on tyylikäs, siitä lähtee hyvä soundi, se on luotettava joskin ostamisen jälkeen siinä oli tehdasvalmisteiselle kitaralle tyypillisiä pikkuvikoja. Osa napeista oli suht löyhästi kiinni ja ne mm. ensi kerralla huollossa pitää korjauttaa / liimata takasin paremmin kiinni. Plugin ympärillä oleva metallinen rengas on myös melkein tippunut pari kertaa.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Foo Fighters - Kalasatama Helsinki - 26.06.2011

Foo Fightersin kauan odotettu keikka pärähtää käyntiin Helsingin kalasatamassa ensi viikon sunnuntaina. Foo Fightersiltä on tullut jokin kuukausi sitten uusi levy nimeltä Wasting Light. Wasting Light kunnioittaa hyvin alkuperäistä Foo Fighters materiaalia, kun taas Echoen Silence Patience & Grace levy (edellinen) oli jokseenkin kokeilu uutta (akustista, säröä, viuluja jne..).

Foo Fighters on keikkaillut Suomessa myös aikaisemmin, 3 vuotta sitten provinssirockissa. Tällöin Foo Fighters räjäytti pankin ja soitti yli kahden tunnin keikan joka oli pisin mitä kukaan soitti provinssirockin vuosifestivaaleilla. Bändi itseasiassa jatkoi niin pitkään kunnes sähköt katkaistiin soittimista. Klo 24:00 seinäjoella pidettävässä provinssirockissa tulee olla hiljaista, eli viimeisen bändin pitää lopettaa sitä ennen. Foo Fighters jatkoi puoli yhteen. Tästä todennäköisesti festivaalijärjestäjät saivatkin kuulla jälkikäteen. Tämä keikka oli tosin festarin parhaita ja Dave Grohl osasi ottaa yleisön mitä parhaiten haltuun, hänestä oikein uhkusi ammattimainen mutta silti rento ote, kukaan ei varmstikaan jäänyt kylmäksi.

Provinssin keikalla Foo Fighters tukeutui pitkälti vanhoihin klassikoihin kuten Everlong, Times Like These, Learning To Fly, Monkey Wrench jne.. uudelta levyltä jäi paljon hyviä kappaleita soittamatta kuten upea akustinen viritelmä "Stranger Things Have Happened". Toivottavasti kalasataman keikalla sunnuntaina kuulisimme klassikoiden lisäksi myös heidän uudelta levyltä biisejä, sillä ne jos jotkin biisit ovat toimivia "keikkabiisejä" jotka saavat yleisön lämpeämään. Odotettavissa todennäköisesti tulee olemaan hyvinkin pitkä, ja koko tuotannon kattava keikka! Näemme siis siellä!